GALLERIA KANDELAN MUU OHJELMA
VALOTURISMIA!
16.11.2011
Valoturismia!
Valokin on nähtävyys!
Galleria Kandelan vuoden 2011 seminaari järjestettiin
tutusta poikkeavalla tavalla - kiertoajeluna.
Reitti kulki läpi Helsingin, Espoon ja Vantaan
tyypillisimpien valaistusalueiden ja -kohteiden ohi.
Tarkemmin tutustuttiin Vantaan Pyhän Laurin palkittuun
valaistukseen sekä Ruoholahden rannan alueeseen.
Oppaana toimi valaistukseen erikoistunut arkkitehti
Marjut Kauppinen. Ajelu toteutettiin Galleria Kandelan, Zodiak – Uuden
tanssin keskuksen ja Teatterimuseon yhteistyönä.
12.12.2012
Valoturismia II
Samalla tuotantorakenteella toteutetun toisen
valokiertoajelun teema oli kaupungin ja näyttämön
valojen erot ja yhtäläisyydet. Pääoppaana toimi jälleen
Marjut Kauppinen, jonka kertomusta Mia Kivinen
kommentoi valosuunnittelijan näkökulmasta.
Reitti kiersi pääkaupunkiseutua ja pääkohteena tällä
kertaa oli Tapio Roseniuksen valoteos Öljysäiliö 468
Kruunuvuorenrannassa.
9.12.2015
Valoturismia III
Lisätietoja
tapahtuman FB-sivulta.
VALO JA LIIKE
Galleria Kandelan Guerrilla Lighting -teoksista inspiraation saanut konsepti, jossa valo ja eri liikkumisen lajit muodostavat valotaideteoksen. Tapahtumissa joukko ihmisiä liikkuu eri tanssi- ja urheilulajien mukaisesti, voimakkaat tasku- tai otsalamput kehoon kiinnitettynä ja muodostaa samaan aikaan sekä esityksen että liikkuvan valon teoksen, tilallisen tanssin.
3.10.2015
Light Chi
Ensimmäinen esitys on Mammu Rankasen tai chi:n liikkeiden mukaan koreografioima teos Light Chi, joka nähdään
Non Stop Sense -performanssitapahtumassa Kuvataideakatemian Praxis-ohjelman kuratoiman
Cinematic Senses -näyttelyn ohjelmassa Exhibition Laboratoryssa 3.10.2015.
Kuva: Uupi Tirronen, kuvassa Mammu Rankanen, Kaisu Hölttä ja Virpi Juntti
Alkuun ||
Näyttelyt ||
Muu ohjelma ||
Yleisökeskustelut ||
Kiitos ||
Galleria Kandela ||
Lehdistölle